Badenin kulttuuri

Badenin kulttuuri merkitty violetilla.

Badenin kulttuuri oli noin vuosina 3600–2800 eaa. vallinnut kuparikautisen itäisen Keski-Euroopan kulttuuri, joka mitä luultavimmin liittyy indoeurooppalaisiin. Badenin kansa on mahdollisesti itaalisten kansojen ja kelttien edeltäjä. Kulttuurin ihmiset elivät maataloudella. Asutukset olivat yleensä kukkuloilla, mutta yleisimmin linnoittamattomia. Kulttuuriin liittyy savisten vaunumallien löytöjä, mutta jäänteitä oikeista vaunuista ei ole löydetty.

Kulttuuriin liittyi polttamattomia ja polttohautauksia. Kulttuuri rakensi linnoitettuja asumuksia, muun muassa Vucedolin. Kulttuuri levisi Tšekin Moraviaan, Unkariin, Slovakiaan ja itäiseen Itävaltaan. Badenin keramiikkaa, joka levisi kenties kaupan kautta, on löydetty myös Saksasta ja Sveitsistä.

Kulttuuri oli myöhäisen suppilopikarikulttuurin, varhaisen nuorakeraamisen ja palloamforakulttuurin aikalainen ja oli osin samalla alueella palloamforakulttuurin kanssa.

Kulttuuri kehittyi myöhäisestä Lengyelin kulttuurista Karpaattien altaassa.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search